tiistai 3. huhtikuuta 2012

Tunnustus

Sain pionihullulta Tiinalta Tällaisen tunnustuksen ja nyt sitten pitäis kertoa itsestä seitsemän asiaa. Kauheen vaikeeta, kun ei tässä oikein mitää sellaista paljastettavaa oo, mitä en jo ois kertonut. Sovitaan että kertaus on opintojen äiti, tai tässä tapauksessa paljastusten.
1. No ihan ensimmäiseksi olen käsityöhullu, eli aina on tekeillä jotain.
2. Siitä seuraa, että aina on monta työtä vaarana jäädä ufoksi :)
3. Tällee keväällä minulla hulluus puhekeaa kukkaan ja suunittelen mitä kaikkea laitan pihalle kasvamaan. 
4. Haaveilen oikeasta puutarhasta, mutta kun en osaa itse suunnitella sellaistan, niin se on se SUURI haave.
5. Päätän joka ilta, että aamulla alan kuihtarille, sekin on SUURI luulo.
6. Eli oon taituri huijaa itseäni. En voi lähteä lenkille, kun on liikaa tuulta, sadetta, aurinkoa, hyttysiä ja vaikka mitä, mutta liikaa kuitenkin.
7. Rakastan elämää. Sanon tähdille joka ilta hyvää yötä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka äiti tai isä olis siellä kuulemassa.

Tämä pitäis jakaa eteen päin, mutta mun en nyt tällä kertaa jatka tätä.

Kiitos vielä Tiina!

6 kommenttia:

  1. Ihania juttuja sinusta paljastuikin!
    Ja ainahan pitää haaveita olla.
    Ja vielä, kun sanoit, että rakastat elämää, niin se olikin piste iin päälle, oot sä vaan niin ihana!

    VastaaPoista
  2. Tama todistaa positiivisuutesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän olla ja enimmäkseen se onnistuukin. Joakus kuitenkin oon maailman kurjin ihmisraunio :)

      Poista
  3. Haaveita pitää olla, silloin elämä on nautittavaa.

    VastaaPoista